Google lopettaa Stadia-pelipalvelun

Google on ilmoittanut lopettavansa Stadia-pilvipelipalvelun.

– Muutama vuosi sitten lanseerasimme myös kuluttajille suunnatun pelipalvelun, Stadian. Vaikka Stadian lähestymistapa kuluttajille suunnattuun pelien suoratoistopalveluun perustui vahvaan teknologiapohjaan, se ei ole saavuttanut odotettua vetovoimaa käyttäjien keskuudessa, joten olemme tehneet vaikean päätöksen lopettaa Stadia-suoratoistopalvelumme, Stadia-pomo Phil Harrison sanoo.

Stadia kertoo hyvittävänsä kaikki Google Storen kautta tehdyt Stadia-laiteostokset sekä kaikki Stadia-kaupan kautta tehdyt peli- ja lisäsisältöostokset.

Stadia-pelejä voi pelata vielä 18. tammikuuta 2023 asti.

– Näemme selviä mahdollisuuksia soveltaa Stadian teknologiaa Googlen muissa osissa, kuten YouTubessa, Google Playssa ja lisätyn todellisuuden (AR) toiminnoissamme, sekä tarjota sitä alan yhteistyökumppaneillemme, mikä vastaa näkemyksiämme pelaamisen tulevaisuudesta. Olemme edelleen vahvasti sitoutuneet pelaamiseen ja jatkamme investointeja uusiin työkaluihin, teknologioihin ja alustoihin, jotka edistävät kehittäjien, alan kumppaneiden, pilviasiakkaiden ja tekijöiden menestystä.

Lähde: https://blog.google/products/stadia/message-on-stadia-streaming-strategy/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *