Home / Konsoli / PS5-konsoleita myytiin huhtikuussa ennätyspaljon, mutta kilpailija vieläkin enemmän

PS5-konsoleita myytiin huhtikuussa ennätyspaljon, mutta kilpailija vieläkin enemmän

PlayStation 5 käy hyvin kaupaksi Euroopassa, mutta Nintendon vauhtia se ei onnistu hidastamaan.

PlayStation 5:n myynnit ovat nousseet konsolien saatavuuden parantuessa, ja Sonyn uutukaisen kerrotaankin tehneen juuri parhaan myyntituloksensa Euroopassa. Huhtikuussa PS5-konsoleita myytiin Euroopassa 289 000 kappaletta, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin maaliskuussa.

Lukemaan on laskettu myynnit kymmenestä Euroopan maasta, mutta ei jostain syystä Saksasta tai Isosta-Britanniasta. Asiasta uutisoiva Video Games Chronicle kertoo kuitenkin, että PS5 teki myös Isossa-Britanniassa parhaan myyntituloksensa huhtikuussa.

Hyvistä lukemista huolimatta PS5:n kerrotaan jääneen yhä kakkoseksi Nintendo Switchille, joka oli huhtikuussa Euroopan myydyin konsoli peräti seitsemättä kuukautta putkeen. Sitä seurasivat järjestyksessä PS5 ja Xbox Series X/S.

Switchistä onkin tullut viiden vuoden aikana tullut Nintendolle valtava menestys, joka saattaa vielä tavoitella jopa historian myydyimmän pelikonsolin paikkaa.

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *